Viime lauantaina nelisenkymmentä toimittajaa ryhtyi nälkälakkoon Kairon keskustassa sijaitsevan Toimittajien liiton aulassa. Syy: Heidän jäsenanomuksensa hylättiin tämän vuoden kierroksessa. Suomalaisittain ymmärrettynä teko ei näyttäydy kovinkaan mielekkäältä: Miksi riskeerata terveys ja tehdä niin iso haloo yhdestä ay-jäsenyydestä? Egyptin oloissa teossa on paljonkin mieltä.Kaikki nälkälakkoon ryhtyneet toimittajat työskentelevät oppositiolehdistössä, erityisesti sitoutumattomissa Badeel- ja Dustour-sanomalehdissä sekä liberaalin Ghad-puoleen pää-äänenkannattajassa. He joutuivat elokuussa erityisen kuulustelukomitean eteen, jonka tarkoituksena on arvioida hakijan ammatillinen pätevyys ja se, että hän täyttää pääasiallisen kriteerin: Yhtäjaksoinen työskentely sanomalehdessä vähintään kolmen kuukauden ajan. Kysymykset liittyivät kuitenkin usean hakijan henkilökohtaiseen vakaumukseen ja poliittiseen toimintaan. Taustalla on sisäministeriön laajempi kampanja oppositio- ja sitoutumattoman lehdistön vaimentamiseksi. Lehtien päätoimittajia vastaan on nostettu useampikin syyte, ja vuoden 2006 lehdistölaki rajoittaa valtion julkisen kritiikin tilaa entisestään: Se laillisti toimittajien ja päätoimittajien vangitsemisen, mikäli he kritisoivat presidenttiä tai ulkomaisia valtionpäämiehiä, tai julkaisevat uutisia jotka voivat "haitata tai vahingoittaa kansallisia intressejä".
Valtio-omisteisissa lehdissä työskentelevät toimittajat pääsivät kaikki jäseniksi liittoon, joka maksaa jäsenilleen 500 egyptin puntaa kuukaudessa muiden etuuksien lisäksi. Ay-jäsenyys toisaalta lisää toimittajien oikeusturvaa. Nälkälakkolaisten pelkona on, että valtionsyyttäjä nostaa heitä vastaan pian syytteen juuri siitä syystä, että he julkaisevat tekstejään kuulumatta maan ainoaan toimittajien alakohtaiseen ammattiliittoon.
Eilen illalla nälkälakkolaisten määrä oli pudonnut yhdeksään. Moni oli viety sairaalaan edellisinä päivinä, osa palasi takaisin heti sieltä päästyään. Paikalle oli saapunut myös solidaarisuusaktivisteja, ystäviä, bloggaajia ja muita toimittajia. Monet heistä ryhtyivät lakkoon ja varustautuivat viettämään seuraavat päivät liiton aulassa, syömättä, kunnes jotain tapahtuu. Kysyessäni erään lakkoon ryhtyneen ateistiystäväni kuulumisia, kuulin hänen suustaan ensi kertaa "ilhamdu lillääh" eli "jumalalle kiitos, kaikki hyvin". Hän huomasi sanankäänteensä itsekin ja lisäsi ironisesti että "'ashaan ihnää hänmuut hinää" eli "koska me tulemme kuolemaan täällä".
Lakkolaiset näyttävät jaksavan veden, tupakan ja ylitsepursuavan huumorin voimin. Kun saavuin paikalle, joukko tuttavia oli kerääntynyt rinkiin, laulaen vanhoja vasemmistolaislauluja ja kansallisia popklassikoita, kuten Dalidaa, samaan aikaan kun osa muisteli ääneen Salah Jahinin runon säkeitä.
Paikalle saapui myös Ahmad Fouad Negm, miltei kahdeksankymppinen runoilija, köyhälistön puolestapuhuja ja eräs rakastetuimmista kulttuurihahmoista Egyptin oppositiopiireissä [kuvan keskellä valkeassa galabiya-kaavussa]. Hän tuli osoittamaan solidaarisuutta nälkälakkolaisille, ja lupasi kirjoittaa asiasta omissa kolumneissaan. Negm sanoitti useita Sheikh Imamin lauluja 1960-luvulla. Heistä muodostui pian parivaljakko, jonka vallankumoukselliset laulut siivittivät radikaalia opiskelijaliikettä 1960- ja 70-lukujen vaihteessa maan yliopistokampuksilla. Negm näyttää olevan tärkeä hahmo myös osalle poliittista nykynuorisoa, joka kerääntyi kuulemaan hiljaisella äänellä - ja terävällä kielellä - varustettua vanhusta. Kun Negm esimerkiksi kuuli, että osa lakkolaisista on jo liiton jäseniä mutta pidättäytyvät ruuasta solidaarisuudesta ystäviään kohtaan, hän laukaisi "Fä määlhumsh ahl fii il-beit?" - "Siis, eikö heillä ole kotona perhettä?"
Negmin sanat naurattivat hänen ympärilleen kerääntynyttä nuorisoa. Pian runoilijan poistuttua paikalta, ilmapiiri muuttui kertaheitolla kun eräs solidaarisuuslakkolaisista pyörtyi eikä kyennyt juuri puhumaan. Hänet kuljetettiin sairaalaan. Paikalle jääneet jäivät odottamaan uutisia hänen terveydestään - ja omaa vuoroaan.
